tiistai 4. maaliskuuta 2014

Hyvää laskiaistiistaita!



Perinteisiä laskiaipullia perheelle ja kissalle lihaa :) Pikku herra lämmittelee päivisin leivinuunin lämmössä, vielä kun sitä on saanut lämmittää. Hyppy ja kiipeilyvoimat kun kehittyy, niin luulen että uuninpankolta tämän kissan löytää uneksimasta!

Laskiaismäet on niin finaalissa, että mites käy kun toivottaa pitkiä pellavia? Itääkö ne edes keväällä?
Tästäkin huolimatta hyvää laskiaistiistaita! 

Toivottaa Paula

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Hiihtoloman aikaansaannoksia




Meille muutti eilen Michelangelo. Hurmaava devon rex kissanpentu. Leikkisä ja ihmisrakas. Taisin saada vihdoin pienen unikaverin! Poika komeilee ylimmäisessä kuvassa. Kissa neitimme Puju tutustuu uuteen tulokkaaseen seuraten sopivan välimatkan päästä. Pienen nukkuessa tohtii tulla lähemmäs ja haistaa. Sähähtää vielä varmuuden vuoksi :)

Muutenkin lomaviikko on pitänyt sisällään toimintaa. Aluksi kävimme Ikeassa. Ostoslistalla oli yläkertaan tuleviin vaatekaappeihin metallikoreja runkoineen. Alakertaan tietokone/kodinhoitohuoneeseen lamput, sekä parvekkeelle lamppu, jonka myös saimme ostettua, mutta TIETENKIN siihen täytyy ostaa se toisenlainen pistoke, niin tyypillistä! Onneksi perveke ei ole vielä valmis, joten lamppukaan ei ole niin tarpeen vielä. Kevät alkaa tosin hetki hetkeltä olemaan lähempänä ja kohta lämpötila on kohdillaan taas maalauksille. Ikeasta löytyi myös aivan mahtava liina, harmaalla lankkukuosilla keittiön pikkupöydälle. Niin meidän näköinen, että lähti matkaan. 

Tilasimme myös yläkertaan vuodesohvan jokunen aika sitten ja sen haku sattui myös tälle viikolle. Samalla reissulla ostin Wallilan kelohonka kangasta ja väkertelin tietokonehuoneeseen verhot. Vai oliso tämä nyt toimisto :)

Mukavaa sunnuntaita toivotteleepi

Paula

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pipojen vuosi?




Muutamia aikaansaannoksia tälle talvelle. Tähän mennessä 4 valmistunutta pipoa. Ei riitä päitä kaikille :) Onhan valinnan varaa ainakin.
Näissä lankana on käytetty Novitan Hilettä. Pipoissa väriä nutria ja lapasissa väriä vesi.

Hyvää hiihtolomaa kaikille, joilla sellainen on edessäpäin.

Terveisin Paula

maanantai 17. helmikuuta 2014

Yhdistetty toimisto/ kodinhoitohuone


Tammikuun 12 päivän päivityksen jälkeen pintaremontti on edennyt eristäen, paneloiden, vahaten ja tänään päästiin laminaatin asennukseen. Huomenna pitäisi olla lattian valmista. Enää listat. Kattolistaa pitää maalata vielä. Jalka- ja peitelistat pyörivät jaloissa odottaen vain paikoilleen naulaamista. 

Mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa!

Terveisin Paula

Ystävänpäivä kimppu

torstai 30. tammikuuta 2014

Sipsejä

Jos suunnittelit ostaa viikonlopuksi perunalastuja, mietippä vielä tovi. Nämäkin on ihan helppoja tehdä itse ja paljon terveellisempiä! Tarvitset vain...

1. Perunoita. Pese ja harjaa ne juuresharjalla puhtaiksi ja siivuta ohuiksi. Nostele siivut kuppiin missä on kylmää vettä.
2. Oliiviöljyä
3. Suolaa. Itse käytin sormisuolaa, mutta tavallinen ruokasuola käy varmasti myös hyvin.

Kuumenna oliiviöljy kattilassa. Määrä riippuu kattilankoosta. Kaikkia perunasiivuja ei kannata kumota myöskään kerralla öljyyn, vaan sellainen sopiva määrä, että lastut kypsyy tasaisesti ja niillä on tilaa "uida" öljyssä.

Ole varovainen kuuman öljyn kanssa. Lämpötila pyörii varmasti siellä 180°C:ssa. Itselläni ei ole sellaista mittaria, mutta yhtä lastua koekypsentämällä lämpötila selviää myös helposti ja herkullisesti.

Lastut nostellaan kypsinä öljystä reikäkauhalla valumaan pellille talouspaperin päälle. Suola ripotellaan tässä vaiheessa pinnalle. Jäähdytetään ja herkutellaan.

Kokeilin myös porkkanasiivuja. Erittäin hyviä olivat nekin ja taidankin kokeilla muitakin juureksia, kunhan seuraavankerran kattila läpenee.

Mukavaa viikonloppua toivottaa

Paula

tiistai 21. tammikuuta 2014

Pipo


Tällä kertaa do it yourself = pipo!
Löysin joskus monta vuotta sitten tuon langan, josta pitkän harkinnan ja pähkäilyn jälkeen neuloin loppujenlopuksi pipon tytölle. Mukavaa ilmettä saa silitettävällä paikkalapulla. Saksalaisen firman nettisivut suomennettuna ilmoittivat tämän olevan laastari :) Tyttö valitsi kuvaksi kanin. Kotoakin kun sellainen löytyy.
En aivan tohtinut luottaa silityksen pitävyyteen joten ompelin laidasta muutamilla pistoilla kiinni.


Pitäkäähän pipoja päässä! Tammikuisia pakkaspäiviä toivottelee

Paula

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Suklaakiisseli


Pikku potilaalla on kuumetta ja tänään hän tahtoi tallaista herkkua. Ohje on pyörinyt minun lapsuudesta asti keittiönkaapissa ja silloin tällöin tulee aina tehtyä tätä. Jaampa teille kirpeiden pakkaspäivien kunniaksi reseptin.


( 4 annosta )

5 dl maitoa
3 rkl maissitärkkelystä
2 rkl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

Mittaa kattilaan maito ja maissitärkkelys. Sekoita sokeri ja kaakaojauhe keskenään. Lisää seos vatkaten kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna kiehua 3 minuuttia. Lisää lopuksi vaniljasokeri. Kaada annosmaljoihin ja ripottele pinnalle sokeria, ettei kiisseli kuorretu. Tarjoa jäähtyneenä kermavaahdon kera.

Helppo ja nopeakin kaikenlisäksi tehdä. 

Paula




sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Niin hyvää puuta

Taasen ohjelmassa pientä pintaremonttia. Lastulevyjen alta paljastuu vanhaa hirsiseinää ja voi valtava mikä katto! Väliseiniin jää hirsi näkyville, mutta ulkoseinään vaihdetaan eristystä ja pintaan tulee hirsipaneelia. Kokolattiamatto kääritään pois ja laminaattia lattiaan. Tässä ohjelmaa toviksi :)




Mukavaa alkavaa viikkoa toivottelee

Paula